Vuoden 2007 kisajutut ja -kuvat

Ungdomens tiomila 2007

LaiVen prinsessatytöt menestyivät hienosti Ruotsissa

 Nuorisosuunnistuksen seurajoukkueiden kauden kansainvälinen kohokohta on Ruotsin Ungdomens Tiomila, joka järjestetään vuosittain Skövden lähistöllä. Nyt oli vuorossa jo 27. kerta. Aikuisten Tiomilan malliin poikien joukkue, koostuu kymmenestä ja tyttöjen joukkue viidestä suunnistajasta. Suunnistajien yläikäraja on 18 vuotta, muuta rajoitusta ei ole.

Laitasaaren Vedolta mukana oli nyt toista kertaa tyttöjen D18-joukkue.

Tyttöjen viestin aloituksessa aamulla klo 05.30 paikallista aikaa seisoi LaiVesta lähtöviivalla Maarit Nummi, 18. Viesti alkoi vähän tahmeasti, vaihtoon hän saapui sijalla 45., noin kolme minuuttia kärkeä jäljessä. "Jännitti ihan hirveesti ennen kisaa, mutta sitten ku sai kartan käteen ei tuntunu enää missään! Alku meni hyvin, mutta radan loppupuolella tuli kahdella rastilla hakua. Lopussa olin vielä tosi väsynyt, juoksu ei kulkenut yhtään," Maarit kertoo. "Mutta silti jäi hyvä mieli ku tää kisa on niin kiva. Niin ja kruunukin pysy päässä!"

Toisella osuudella tykitti 16-vuotias Jutta Salmela ja nosti joukkueen mahtavasti sijalle 12. "Suunnistus sujui hyvin, jaksoin juosta hyvin. Letkoja pystyi hyödyntämään hyvin vaikka hajontaa olikin. Vähän oudolta tuntui juosta niin aikaisin aamulla, mutta eipä se paljon menoa hidastanut, varsinkin kun meillä oli niin hienot asut", nauraa Jutta.

Kolmas osuus oli ns. "ryysisosuus", eli siinä olisi saanut olla kolme suunnistajaa, joista paras lähettää sitten juoksijan seuraavalle osuudelle. LaiVelta tällä osuudella juoksi 18-vuotias Tiina Alapöntiö ja 13-vuotias Essi Lotvonen. Molemmat juoksivat hyvin. "Meni yllättävän hyvin, prinsessa-asuissa varmaan kaiken salaisuus, oli tosi upeeta!" Tiina myhäilee. Myös joukkueen nuorimmalla, Essillä sujui suunnistus hienosti. "Hyvin meni, ei tullut paljon pummia." Essi kertoo.

16-vuotias Jenni Rahko pääsi matkaan sijalta 23. "Meni tosi hyvin, pummia tuli alle minuutti. Ainut takapakki oli se, kun mulla venähti nilkka kolmosrastilla ja se vähän hidasti tahtia. Onneksi oli niin hieno kruunu ja hame että se parani sillä ainakin hetkeksi!", Jenni naureskelee. Jenni nosti joukkueen hienosti sijalle 14.

LaiVen ankkuri, 18-vuotias Milla Lotvonen lähti matkaan vauhdikkaasti. Vaativa ankkuriosuus oli putkiosuus ilman hajontoja ja juosta sai todella kovaa. Hän toi prinsessajoukkueen maaliin sijalla 27., mikä on hieno sijoitus. "Juoksu kulki ihan ok, eikä tullut mitään megapummeja. Mun hieno mekko vaan meinas jäädä kiinni piikkilankoihin! Ungi on tosi mukava kisa, nyt oli hyvä ilmakin!" Kommentoi Milla.

Laitasaaren Veto oli 5. paras suomalaisjoukkue tyttöjen 18-sarjassa. Voiton nappasi ruotsalais-seura Tullinge SK, viime vuoden voittajan Tampereen Pyrinnön ollessa toinen. Joukkueita tyttöjen sarjassa oli yhteensä 101.

Hilpeät prinsessatytöt Jenni, Maami, Jutta, Milla, Tiina ja edessä Essi.
D21-sarjan voittajat Milla, Arja, Maami.

AM-Kisoista roppakaupalla menestystä!

Elokuun 18.-19. päivä ratkottiin Iin Merihelmen seuduilla suunnistuksen pitkien matkojen ja viestin mestaruudet. LaiVen nuoret ja konkarit pärjäsivät loistavasti, jälleen kerran.

Lauantaina henkilökohtaisilla matkoilla voittoon ylsivät H12-sarjan Aleksi Karppinen ja D50-sarjan Ansku Ala-Kylmänen. Hopeisia mitaleita tuli kaksi kappaletta, Milla Lotvoselle (D18) ja Kukkis Karppiselle (D16). Pronssia nappasi Pentti Ingerttilä H65-sarjassa, Maarit Nummi D18, Essi Lotvonen D14 sekä Iina Heikkinen D10RR.

Sunnuntaina vuorossa olivat viestit. Naisten pääsarjan voittoa lähti tällä kertaa puolustamaan Milla, Maami ja Arja. Milla aloitti hyvin, juosten viestin toiseksi parhaimman ajan Maria Laitisen voittaessa. Milla tuli vaihtoon toisena, noin neljä minuuttia Ylikiimingin jälkeen. Maami toi LaiVen värit vaihtoon kuuden minuutin erolla toisena olleeseen SK Pohjantähteen. Arja pääsi metsään kärjessä, ja teki tarkkaa työtä muikean vauhdin kera ja toi LaiVen maaliin voittajana. Tytöt saivat tuuletella loppusuoralla rauhassa, kun Pohjantähti jäi reilut kaksi minuuttia LaiVen iloisista voittajista! HYVÄ TYTÖT!

Voittoon ylsi myös H50-sarjan Juho Rahko, Aleksi Karppinen ja Matti Huotari (kilpailun ulkopuolella). Saman ikäisissä tytöissä Kukkis Karppinen, Essi Lotvonen ja Jenni Rahko saavuttivat hopeaa. D10-12RR-sarjassa Iina Heikkinen, Laura Heikkinen ja Sirpa Suvanne olivat hienosti pronssilla. Miesten konkarijoukkue suunnisti hyvin sarjassa H150. Jaakko Rahko, Kari Lotvonen ja Jouko Karppinen olivat 6. kovatasoisessa seurassa.

 

ONNITTELUT KAIKILLE!

NUORTEN JUKOLA 2007

Nuorten Jukola vuosimallia 2007 juostiin tänä vuonna Paimiossa elokuun 25.päivä. LaiVelta mukana oli yksi joukkue, ja lisäksi pari tyttöä Pohjantähden joukkueessa. Matka etelä-Suomeen taittui yhdessä Oululaisten kanssa bussilla matkustaen.

LaiVen joukkueessa juoksivat Juho Rahko, Kukkis Karppinen, Kaisa Karjalainen, Aleksi "Konkari" Karppinen, Essi Lotvonen, Jenni Rahko ja Mikko Kesälä. Kaikki juoksivat hienosti ja loppusijoitus nuorella joukkueella oli 124. Suvanteen tytöt (Salla ja Sonja) täydensivät täydellisesti Pohjantähden kakkosjoukkuetta, mutta joukkue valitettavasti hylättiin. Nuorten Jukolan voiton vei ruotsalaisseura Täby OK, edellisvuoden voittajan SK Kangasalan ollessa hopealla. Rajamäen Rykmentti vei kolmannen tilan.

Sunnuntaina oli vuorossa Rasti-Piikkiön kansalliset, joissa parhaiten pärjäsi H12-sarjassa Aleksi Karppinen ollen 7. (Ja mainittakoon että Veltti oli H35-sarjassa 3.!) Tulokset tästä: http://www.elisanet.fi/lasse.jlaine/rastipiikkio/tulokset070826.htm

Reissu oli siis mukava ja antoisa, ja kokemusta tuli rutkasti vaativista Varsinais-Suomen maastoista!

Tunnelmia NuJusta

Koululiikuntaliiton SM-suunnistuskilpailut 2007

KLL:n suunnistuksen Suomen mestaruudet ratkottiin tänä vuonna Keski-Suomessa, kun Hankasalmi ja Hankasalmen suunnistuslukio isännöivät kisoja 31.8.-1.9.2007. Maasto oli tavanomaista keskisuomalaista ryselikköä, jossa oli hidas ja raskas edetä. Korkeuserojakin riitti, ainakin pisimmillä matkoilla.

Muhoksen edustajista loistavasti pärjäsi D15-sarjan Kukkis Karppinen, joka sijoittui hienosti viidenneksi. Voiton vei Tytti Kirvesniemi Hollolaan. Kukkis hävisi vain 1.49 minuuttia kärkeen 4,1 kilometrin radalla. Hän kertoo, ettei pummia tullut juuri lainkaan.

Kaksi vuotta nuoremmissa pojissa velipoika Aleksi "Konkari" Karppinen jatkoi kesän ja syksyn mahtavia suorituksiaan ja sijoittui H12-sarjassa kuudenneksi. Eroa Kontiolahden Santeri Silvennoiseen kertyi nelisen minuuttia 2,5 kilometrin radalla. Aleksi kertoi pummineensa jonkin verran.

Muhoksen muut edustajat: Maija Huotari (D13) 86., D14-sarjassa Essi Lotvonen, ollen sijalla 32. D17 Jemppa Rahko 22., D18 Maami Nummi 23. Sotkamoa edustava Milla Lotvonen oli samassa sarjassa sijalla 19. Pojissa Juho Rahko suunnisti itsensä sijalle 62., Matti Huotari vuoden vanhemmissa pojissa 57. ja H18-sarjan Samuel Heinonen 34.

ONNITTELUT KOVILLE KARPPISILLE!

 

Oravapolkuviestin onnelliset voittajat Laura, Aleksi, Juho, Kaisa, Sirpa ja Iina.

LaiVe Voittoon Oravanpolkuviestissä!

Oravapolku- ja maakuntaviesti juostiin tänä vuonna Raahen hiihtomajan maastoissa sunnuntaina 2.9. LaiVen Oravapolkuviesti joukkue teki mahtavan suorituksen ja nappasi voiton yli 7 minuutin erolla seuraavaan!

Viestin aloitti 10-vuotias Iina Heikkinen, joka toi joukkueen vaihtoon sijalla 2. Edelle ehti vain Oulaisten Huiman Veeti Jumeri. Iinan sisko, joukkueen juniori, Laura Heikkinen (7v.) teki hienon suorituksen ja toi viestin Aleksi Karppiselle 4 minuuttia kärkeä perässä, sijalla 3. Kovakuntoinen Aleksi teki sen mitä pitikin, nosti LaiVen joukkueen hienosti johtoasemaan ja Sirpa Suvanne pääsi metsään kärjessä. Hän suunnisti tarkasti ja toi joukkueen vaihtoon toisena, aivan Oulaisten Huiman kannassa, vain neljä sekuntia perässä. Kaisa Karjalainen pisti tossua toisen eteen, jätti Oulaisten Anni Huuhan kauas taakseen ja kasvatti eron viiteen minuuttiin. Näin Juho Rahko pääsi ankkuriosuudelle turvallisessa johtoasemassa. Juho toikin joukkueen maaliin voittajana, ja toiseksi tullut Oulaisten Huima hävisi huimat 7 minuuttia LaiVen raudankoville oraville! Pronssille suunnisti Saloisten Reippaan joukkue. Joukkueita oli yhteensä 11.

Oravapolkuviestin voitto on hieno saavutus ja kertoo ennenkaikkea siitä, että LaiVessa tehdään hienoa juniorityötä ja täältä on kasvamassa kovia suunnistajan alkuja! Onnea koko joukkueelle!

Oravapolkuviestin kanssa samaan aikaan kisailtiin myös maakuntaviesti, Muhos 1 saavutti sijan 6. Ja Muhos 2 oli 11. Tästä tulokset: http://www.saloistenreipas.fi/

Aleksi lähettää 4. osuudelle Sirpan

SM-Pitkämatka 2007

Suunnistuksen pitkien matkojen mestaruudet ratkottiin syyskuun toisena viikonloppuna (8.-9.). Ryhmä 1 (sarjat H/D15-21) kilpaili Navin isännöimissä kisoissa Mikkelin lähistöllä. Maami suunnisti D18-sarjassa sijalle 18. Muita LaiVelaisia ei ollut. Maasto oli vaativaa ja fyysisesti raskasta. Tästä tulokset: http://www.karttaikkuna.fi/sm2007/

Ryhmä 2 kilpaili samaan aikaan Kyrös-Rastin isännöimissä kisoissa Mouhijärvellä. Siellä LaiVen edustusjoukko oli suurempi, mitä Mikkelin kisoissa. Arja suunnisti itsensä D40-sarjassa sijalle 16., Ansku D50-sarjassa sijalle 47. ja Kari oli betonin 9. Tästä tulokset: http://www.kyros-rasti.fi/Kisat/SMR2007/TULOSSUA.HTML#D45

Ensi viikonloppuna on SM-yö Karkkilassa. Hyviä sijoituksia lähtee tavoittelemaan ainoastaan kaksi LaiVen edustajaa, Maami ja Arja.

SM-Yö 2007

Suunnistuksen SM-yö järjestettiin tänä vuonna Karkkilassa, aivan keskustan tuntumassa, lauantai-iltana 15.9.2007. LaiVelta kisassa oli mukana ainoastaan Arja ja Maami. Arja taituroi itsensä sijalle 12. sarjassa D40. Yksi yli kolmen minuutin virhe pudotti Arjan plaketeilta. D18-sarjassa Maami pummaili heti kolmella ensimmäisellä rastilla itsensä pois plakettisijoilta, mutta loppu meni aivan mukavasti ja hän sijoittui sijalle 20. Maasto oli melko ryselikköä, ilma oli syksyisen lämmin ja pimeää riitti. YÖSUUNNISTUS ON SIIS KIVAA! Tästä kisasivuille, tuloksiin ja reittihärveliin:

SM-keskimatka ja viesti 2007 Lappeerannassa (R1)/Laitilassa (R2) ja Lahdessa

 

Suunnistuksen SM-rypeämän viimeiset kilpailut kisailtiin 22.-23.9.2007. R1:n keskimatkan kisa juostiin Lappeenrannan lähellä Savitaipaleella. Mukana oli Kukkis, Jenni, Maami ja Milla. D18-sarjan tyttötrio selvisi aamun karsinnasta hienosti ja lunastivat näin ollen jokainen paikan A-finaaliin, vaikka edellisillan verryttelylenkki keskeytyikin harmittavasti mökin lähistöllä asuvan ällön lepakon pelotellessa tyttöjä! Maamin suoritus meinasi vaan koitua kohtaloksi, sillä emit tilttasi ja aika piti ottaa käsiajalla ja emitin tarkistuslipukkeesta tarkistamalla koodit. Jännityksen ja syvien onnen huokausten jälkeen Maaminkin tulos ilmestyi lopulta tulostaululle ja lopulliset sijoitukset karsinnassa olivat: D18K1: Maami 15., Milla 18., ja D18K2: Jenni 20. (20 parasta pääsi finaaliin kummastakin karsintaryhmästä.) A-finaalipaikkaa tavoitteli D18-sarjassa noin 80 suunnistajatarta. Karppisen Kukkis Kuopus teki ison pummin ja tipahti harmittavasti B-finaaliin. Iltapäivän finaali ei sujunutkaan sitten yhtä hyvin kuin karsinta, kaikki pummailivat oikein urakalla, Milla vähiten ja sijoittui sijalle 30. Jenni oli 35. ja Maami 37. Ei paljon jäänyt sanottavaa. (Ja lauantai-iltana mökin pihalla liikuttiin lepakkoa peläten haravan ja lakaisuharjan avulla!) Tästä kisasivuille ja tuloksiin:

Seuraavana päivänä oli vuorossa SM-viestit Lahden lähistöllä. D18-sarjan aloittajana LaiVesta oli Milla. Vitosrastin megapummi pudotti hänet pois kymppisakista ja Milla tuli vaihtoon sijalla 18. Toiselle osuudelle matkasi Jemppara, joka pummaili kuulemma joka rastilla. Ankkuri Maami sai kartan sijalla 18., paljon kärkeä perässä. Alku sujui mallikkaasti, mutta kasirastilla tuli n. 4 minuutin pummi. Maami toi LaiVen värit maaliin sijalla 14. Tästä tuloksiin:

Samana viikonloppuna juostiin myös R2:sen keskimatka Laitilassa. Sijoitukset veteraaneilta: Krista 29. D35-sarjassa, Arja D40:n 41., Ansku D50-sarjan 34., Veltti H35:ssa 42. ja Kari (H45) betonin 40. Tästä kisasivuille:

Suunnistuksen kausi on nyt aikalailla päätöksessään, onnistumisiakin nähtiin ja niin myös epäonnistumisia. Lisää kesäkauden päättäjäisissä kertoilee Maami! Ehkä.

AM-Sprintti 2007

Suunnistuksen AM-sprintti juostiin sunnuntaina 2. syyskuuta aikaisin aamulla (kello kymmenen alkaen) ennen Oravapolku- ja maakuntaviestiä. Paikkana oli Raahe. Sää oli varsin kolea ja osanottajia melko vähän.

LaiVen suunnistajat rohmusivat mitaleita oikein urakalla. D21-sarjassa Milla nappasi kirkkaimman mitalin ja Maami himmeimmän. D35-sarjassa Arja vei AM-kultaa huikealla ylivoimalla. D18-sarjassa Jenni kahmi kultaisen mitalin, Tiinan ollessa 6. samassa sarjassa. Vuotta nuoremmissa Kukkis joutui taipumaan hopealla Pohjantähden Saana-Maria Rahkon viedessä voiton. Miesten puolella H45-sarjassa Kari oli 6., Jaska 9. ja Jouko 10. Miika vei nimiinsä H20-sarjan. Mikko ja Juho olivat molemmat sijalla 4. sarjoissa H18 ja H16.

SM-Hisu 2007 Ylitorniolla

24.3.2007 kisailtiin Ylitorniolla hiihtosuunnistuksen SM-sprintti. LaiVen hisuttajat pärjäsivät vallan mainiosti. Arja nappasi hopeaa D35-sarjassa ja Veltti hienosti plakettisijan 5. saman ikäluokan herrojen sarjassa. D18-sarjan hisuttajattaret Satu ja Maami veivät plakettisijat 8. ja 10. Jenni sujutteli sijalle 20. Vuotta nuoremmissa Jutta oli 11., häviten harmittavat puoli minuuttia palkintosijasta. Kukkis oli samassa sarjassa 14. H18-sarjassa Mikko hisutti sijalle 19. Seuraavana päivänä kisailtiin vielä Lapin lumirasteilla, eikä Arjan masussa painanut kakkukahvit ollenkaan, hän nappasi voiton sarjassa D40. Jutta oli D16-sarjassa 6. ja Kukkis 13. Vuotta vanhemmissa Jenni sujutteli sijalle 14. ja Maami 16. Essi oli 6. D14-sarjassa ja Mikko 11. H18-sarjassa.

Kepeitä tunnelmia v. 2007 Nuorten Tiomilasta!